7.6.2021

Viikon levy: Ursus Factory – Onnellinen sukupolvi

Radio Helsingin Viikon levynä soi Ursus Factoryn uutuusalbumi Onnellinen sukupolvi.

Aleksi Ripatin ja Jussi Pelkosen muodostama suomirockin ykköspumppu Ursus Factory julkaisi viime perjantaina 4. kesäkuuta Johanna Kustannuksen kautta kolmannen albumin Onnellinen sukupolvi.

Albumi on tuottanut Väinö Karjalainen ja kappaleet ovat Ripatin ja Pelkosen käsialaa. Allu ja Jussi kommentoivat levyään näin:

”Me tehtiin Onnellinen sukupolvi niin jotenkin määrätietoisesti ja nälkäisesti, että nyt kun lopulta meidän työ sen eteen on tehty ja master kansineen toimitettu painoon, on tuntunut kuin oltaisiin jossakin surrealistisessa välitilassa. Piirakka on leivottu ja me tiedetään miltä se maistuu mutta se pointti on siinä, että pian se päästään tarjoilemaan ihmisille. Nyt vieraita odotellaan. Välitilassa tulee kyllä hieman maisteltua itse, närkittyä paloja odotellessa. Sen siitä saa, kun tekee sellaista musaa mitä itse tarvitsee. Tuskin maltamme odottaa, että saadaan se teidän sterkkoihin ja korvanappeihin.”

Kuuntele Njassan 4. kesäkuuta on-demandin viimeinen tunti, jossa Ursus Factory vieraili.

Kuuntele alta albumin singlelohkaisu Mimosa: