10.4.2017

Muusikot äänessä: laulaja Marjo Leinonen

Radio Helsingin kotisivulla julkaistaan viikoittain yhden muusikon tarina videona. Tällä viikolla haastattelutuolille istahtaa bluesista rockiin moninaisia tyylejä tulkinnut Marjo Leinonen.

Blues-pohjaisessa Balls-yhtyeessä jo vuodesta 1989 vaikuttanut Marjo Leinonen on ehtinyt urallaan esiintyä monien eri yhtyeiden kanssa, viimeisimpänään groove-bluesiin taipuva Huff’n’Puff. Alkujaan Janis Joplinin kaltaisilta artisteilta kimmokkeen urallensa saanut Leinonen on myös tehnyt vierailuija J. Karjalaisen, Ismo Alangon, Maija Vilkkumaan ja Asan kaltaisten artistien levyillä.

Muusikot kertovat Radio Helsingin taajuudella tarinansa. Suomen muusikkojen juhlavuoden kunniaksi Radio Helsingissä on viikottain äänessä taiteilija, joka kertoo, miten on päätynyt ammattiinsa – ja mitä sitten tapahtui.

Muusikot ovat äänessä Radio Helsingin kotisivulla, somessa sekä taajuudella. Viikon taiteilijaa kuullaan taajuudella maanantaisin klo 11:30, keskiviikkoisin noin klo 17:00 ja torstaisin klo 14:30.

Muusikot äänessä -sarja tehdään yhteistyössä Muusikkojen liiton kanssa osana liiton 100-vuotisjuhlaohjelmaa.