23.5.2017

Lifestyle-blogi Musla muuntautuu kesällä radio-ohjelmaksi

Muslan nelikko piristää kesäperjantaita 2. kesäkuuta alkaen.

Musla on Kirsikka Simbergin vuonna 2012 perustama sivusto, josta on kasvanut neljän naisen yhteisö. Mukana ovat Simbergin lisäksi Enni Koistinen, Katri Mutikainen ja Mia Frilander. Muslan radio-ohjelmassa käsitellään samoja aiheita kuin sivustollakin: taidetta, muotia, marttailua, hyvää ruokaa ja elämää Helsingissä.

Onko nudisteilla paineita olla kesäkunnossa? Missä ovat kaupungin parhaat uintipaikat? Muun muassa näihin kysymyksiin Musla kertoo vastauksia. Luvassa myös puhetta oluesta (ja sen juomisesta) sekä Tove Janssonille omistettu erikoislähetys.

Musla taajuudella 2. kesäkuuta alkaen perjantaisin klo 11–13.