Viikon levy: Nelma U – Vol 2. – Takaisin kouluun
Radio Helsingin Viikon levynä soi tällä viikolla Nelma U:n Vol. 2 – Takaisin kouluun.
Albumi esittelee nuoren tekijän omaperäisen kokonaisnäkemyksen, joka riuhtaisee suomalaista pop-kulttuuria taas uuden tuuman irti metsiköstä. Levyn kumartelemattoman heleä, hyperpoppia, räppiä ja ambientia sekoitteleva tuotanto saattaa hämätä: kepeän soinnin alla piilee tarkkanäköistä intertekstuaalisuutta ja painavia tunteita. Nelma U laulaa kaupunkilaisnuoren arjesta, mutta samalla lähettää kuulijan kauas matkoille. Lippu kannattaa varata jo tänään.
“Tää albumi on ollut aika pitkään teossa, periaatteessa melkein kaksi vuotta. Tähän mennessä tää on rankin musiikkiprojekti mitä oon tehnyt. Kävin päivätöissä, hoidin mun uutta koiranpentua ja iltaisin olin studiolla. Onneksi tuotin levyn parhaiden mahdollisten ihmisten kanssa ja tekeminen oli tosi mukavaa ja saumatonta.
Levyn nimi tuli biisistä joka ei lopulta päätynyt levylle. Se kertoi niistä ajatuksista kun jää lukioon eikä valmistu ajallaan. Valmistuin kuitenkin viime keväänä ja sitten biisi ei tuntunut enää ajankohtaiselta. Lause toimii kuitenkin otsikkona tosi hyvin ja se sai uuden merkityksen, kun menin kouluun töihin syksyllä.
Nyt kun albumi on valmis, voin sanoa että se sitoo sisäänsä kaiken mitä oon halunnut tehdä musiikillisesti viimeisen parin vuoden aikana. Levyltä kuuluu hyvin se että millaista musiikkia kuuntelen ja arvostan. Halusin jatkaa siitä mihin jäin Nelma U, vol. 1 -levyn kanssa. Levy tiivistää tietyn aikakauden ja menneisyyden haamut mun elämässä, katsoen silti tulevaisuuteen. Aiheet on mulle edelleen tosi ajankohtaisia, uskon että monille muillekin. Halusin tehdä tarttuvia popkappaleita, joita en malta odottaa esittää kesän keikoilla”, Nelma U kertoo.
Levyn tuottajat ovat Nelma U:n lisäksi Matti Ahopelto, Torch Arts, My Friend Marla ja Miikka Koivisto.