3.10.2022

Henri Pulkkinen vuoden musiikkipäällikkö – Setumo ja Hassan jälleen Radio Helsingissä

Radio Helsingin musiikkipäällikkö Henri Pulkkinen palkittiin Music x Media -tapahtuman yhteydessä järjestetyssä Industry Awards -gaalassa Tampereella 30.9. Vuoden musiikkipäällikön palkinto on osoitus, että Radio Helsingin ennakkoluuloton ja moniääninen musiikkilinja nauttii alan arvostusta.

”Radio Helsinki uskoo monimuotoiseen ja omaleimaiseen musiikkiin, ja on hienoa saada tunnustusta siitä. Tämä palkinto kuuluukin meidän ohjelmantekijöille ja artisteille, joita ilman Radio Helsinkiä ei tietenkään olisi”, kommentoi Pulkkinen.

”Hyvää uutta musaa julkaistaan koko ajan ja maailma on täynnä jo julkaistua musiikkia, joka ansaitsisi enemmän huomiota. Jatkamme syksyllä näiden nostamista ja esittelyä niin meiltä kuin maailmalta!”

Henri Pulkkinen kuratoi tärkeimmät uutuuskappaleet ja mielenkiintoisimmat artistitulokkaat nimeään kantavassa ohjelmassaan perjantaisin klo 11–13.

Radio Helsingin syyskaudella kuullaan monipuolisia ja mielenkiintoisia uutuusohjelmia. Lisäksi ohjelmakartasta löytyy myös kanavan kivijalkoja ja kuuntelijoiden suosikkeja.

Keskustelua hyvän ystävän kanssa

Radio Helsingin syksyyn valoa ja lämpöä tuovat Setumo Bodibe ja Hassan Maikal, jotka palasivat kanavan taajuudelle 28.9. Setumo ja Hassan pohtivat ajankohtaisia ilmiöitä sekä omakohtaisesta että laajemmasta näkökulmasta keskiviikkoisin klo 13–16.

”Olemme molemmat risteyskohdassa elämässämme, isojen muutosten keskellä. Tällaiset hetket ovat hedelmällisiä ja kiintoisia oman elämän tarkasteluun ja oman itsen löytämisen suhteen”, Setumo sanoo.

”Tuntuu, kuin palaisi omaan olohuoneeseen keskustelemaan hyvän ystävän kanssa. Se on ihanaa”, Hassan kommentoi.

Yksi kaksikon rakastetuimmista ohjelmista kuultiin elokuussa, kun Setumon ja Hassanin vieraina olivat heidän äitinsä. Setumo ja Hassan kertovat, että kiinnostavia vieraita on luvassa myös jatkossa. Tutustu Setumon ja Hassanin ohjelmaan tarkemmin.

Uusia tuulia taajuudella

Musiikkipodcastina alkanut Musamusa uudistuu kaksituntiseksi musiikkiohjelmaksi ja alkaa 6.10. uudella ohjelmapaikalla torstaisin klo 18–20. Musamusa on löytänyt lojaalin yleisönsä, joten suuria muutoksia itse ohjelmaan ei ole luvassa: Rosanna Mantila ja Roosa ”Mandéloz” Mantila tekevät yhä musiikkijournalismia kiinnostavista ilmiöistä pilke silmäkulmassa, mutta nyt keskustelun lomassa kuullaan myös musiikkia aiheen tiimoilta.

Syksyn uutuusohjelmia ovat muun muassa Poupée de son ja KeikkahommiaTatiana Järvenpää esittelee Poupée de son -ohjelmassaan ajankohtaista ranskalaista musiikkia, jota ei Suomessa tunneta – vielä! Keikkahommia on pitkän linjan musiikkitoimittaja Jukka Hätisen ohjelma, joka kokoaa kunkin viikon menovinkit, keikkauutiset ja tapahtumatärpit yhden otsikon alle.

Klassikot ja kivijalat säilyvät

”Olet ystävien seurassa”, on yhä Radio Helsingin motto. Arkiaamuisin tästä pitää kiinni Helsinki-mitalilla palkittu Njassa, joka jatkaa kuuntelijoiden musiikkimaailmojen avartamista, ja Laura Friman, joka käy läpi kiinnostavimmat kaupunkitapahtumat ja popkulttuuri-ilmiöt iltapäivisin.

Muita Radio Helsingin kivijalkoja ovat muun muassa Kostas & Männikkö, jossa Irene Kostas ja Kristiina Männikkö avaavat perjantai-iltaisin arvoituksellisia musiikillisia mielenmaisemiaan, Rakkaudesta, jossa musiikin matkaoppaana toimii Lasse Kurki, ja Matti NiveksenTeppo Mäkysen ja Ville Herralan toimittama klassikko-ohjelma Jazz kiinnostaa.

Radio Helsingin taajuudet ovat Helsingissä 89,7, Turussa 89,3, Tampereella 106,8 ja Oulussa 90,9 MHz. Nettiradio kuuluu suorana ympäri maailman ja valtaosa ohjelmista on kuunneltavissa myös jälkikäteen on-demandina. Koko ohjelmakartta löytyy osoitteesta: https://www.radiohelsinki.fi/ohjelmakartta/