11.9.2023

Säveltäjät Dustin O’Halloran ja Alessandro Cortini Suomeen osana uutta “HERE///NOW”-konserttisarjaa

Yhteistyössä Fullsteam.

Yhdysvaltalainen pianisti-säveltäjä Dustin O’Halloran sekä italialaisartisti Alessandro Cortini saapuvat Helsingin Kulttuuritalolle torstaina 2. marraskuuta. Illan ohjelmiston täydentävät kotimaiset elektroartistit Lau Nau ja Kaukolampi, jotka esiintyvät ensimmäistä kertaa yhdessä omien settiensä lisäksi. Nyt Lippu.fissä myynnissä oleva Kulttuuritalon tapahtuma on osa juuri lanseerattua uutta ajassa ja paikassa liikkuvaa elokuvalliseen musiikkiin keskittyvää ”Here///Now” -konserttisarjaa, jonka ohjelmistoon on luvassa lisäyksiä vielä kuluvan vuoden aikana.

Yhdysvaltalainen muusikko Dustin O’Halloran on pitkän ja merkittävän uransa aikana ansioitunut erityisesti TV- ja elokuvamusiikin tekijänä. Alun perin dreampopia julkaisseen taiteilijan ura elokuvasäveltäjänä käynnistyi Sofia Coppolan elokuvasta ”Marie Antoinette”. Viime vuosina O’Halloran on säveltänyt musiikkia muun muassa”The Essex Serpent” -sarjaan sekä Oscar-ehdokkuuden saaneeseen ”Lion”-elokuvaan. O’Halloran muistetaan myös ambient-yhtye A Winged Victory For the Sullenin riveistä.

Säveltäjä, tuottaja ja elektronisen musiikin edelläkävijä Alessandro Cortini tunnetaan soolouransa lisäksi NineInch Nailsin pitkäaikaisena jäsenenä. Italialaisartistin omassa tuotannossa yhdistyvät tumma ambient, savuisiksi kuvaillut rytmit ja hypnoottisen pidättyväiset sävellykset. Cortinin yhdessä Daniel Averyn kanssa säveltämä ”Illusion of Time” ilmestyi keväällä 2020 ja ylistetty yhdeksäs sooloalbuminsa ”SCURO CHIARO” puolestaan kesällä 2021.

Lau Nau eli Laura Naukkarinen tunnetaan laajalti Suomen profiloituneimpana erikoismusiikin tekijänä. Pian 10. albuminsa “Aphrilis” julkaisevan Lau Naun musiikissa soivat elektroakustinen kokeellisuus, folkmusiikin perinteet sekä kaiutklassisesta nykymusiikista. Lau Naun sävellyksiä kuullaan myös muun muassa HBO:n tuoreessa dokumentissa ”Viisi valittua” sekä syksyllä ensi-iltansa saavassa ”Je´vida”-elokuvassa. Timo Kaukolampi on elektronisen ja kokeellisen musiikin itseoppinut guru, jonka soolotuotannossa yhdistyvät esimerkiksi tekno- ja ambient-vaikutteet. Muun muassa K-X-P-yhtyeestä tunnettu monilahjakkuus on säveltänyt musiikin elokuviin ”Armomurhaaja” ja ”Marian Paratiisi” sekä ”White Wall”- ja ”Mister8”-sarjoihin.

”Here///Now”-konserttisarjan tähän mennessä julkistettuun ohjelmistoon lukeutuu 16. lokakuuta Kulttuuritalossa kuultava, nykysäveltäjä Jóhann Jóhannssonin ”Drone Mass” -teos American Contemporary Music Ensemblen sekä tanskalaisen Theatre of Voices -kuoron esittämänä. Marraskuussa Savoy-teatterissa puolestaan nähdään minimalistisenelektron mestarin Murcofin ja visuaalisena taiteilijana tunnetun Sergi Palaun ainutlaatuinenimmersiivinen yhteisteos. Konsertti-illan täydentää pitkän linjan elektronisen musiikin tekijä Steve Hauschildt.

”Here///Now”-konserttisarjan tulevaa ohjelmistoa:

DRONE MASS by JÓHANN JÓHANNSSON – Performed by ACME & Theatre of Voices, conducted by Paul Hillier
Ma 16.10.2023
Helsinki, Kulttuuritalo

DUSTIN O`HALLORAN (US)
ALESSANDRO CORTINI (IT)
Lau Nau + Kaukolampi
To 2.11.2023
Helsinki, Kulttuuritalo

MURCOF x Sergi Palau (MX)
STEVE HAUSCHILDT (US)
Ti 14.11.2023
Helsinki, Savoy-teatteri