Kun jollekulle ei-saamelaiselle mainitsee saamelaismusiikin, ensimmäinen – ja usein ehkä yksinomainen – ajatus on joiku. Totta onkin, että se on yksi tämän päivän saamelaismusiikin perustoista. Joiun, kuten muidenkin perinteisen saamelaismusiikin lajien musiikillisen ilmaisun väline on ihmisääni, eikä instrumentteja ole käytetty. Tämän lisäksi musiikkia esitetään yksin, ilman toisia esittäjiä. Kuitenkin nykysaamelaismusiikki on paljon muutakin.

Saamelaisen populaarimusiikin kehityksen lasketaan alkaneen Nils-Aslak Valkeapään vuonna 1968 ilmestyneestä levystä. Hänen seuraavalla, vuonna 1974 ilmestyneellä levyllään yhdistettiin ensi kertaa joikuperinnettä ja länsimaisia soittimia. Valkeapäätä on seurannut lukuisa joukko saamelaisartisteja, joista kansainvälisesti tunnetuimpia ovat Mari Boine ja Wimme.

Tänä päivänä saamelaismusiikki voi edustaa mitä tahansa musiikkigenreä räpistä humppaan ja seuraa kansainvälisten trendien virtauksia siinä missä mikä tahansa muukin musiikki.

Tässä jaksossa tapaamme ihmisen, joka muusikon- ja artistinuransa lisäksi opettaa ja tutkii saamelaismusiikkia.