Ohjelma: Kaupunkielämää

12.4.2023

Annantalolla Särkyvää ja värikästä -näyttely ja Kevätfestari

play / pause Lataa MP3
Jakson linkki kopioitu leikepöydälle!
Linkin haku epäonnistui!
Haetaan jakson linkkiä...

Annantalon uusi näyttely Särkyvää ja värikästä on inspiroitunut lasista ja kaikesta abstraktista. Lauantaina 1.4. avautunut näyttely keskittyy näihin Annantalon lukukauden teemoihin. Se on jatkoa Kaikki lasista sekä Neliö / Kuutio -näyttelyille tuoden tällä kertaa yhteen oppilaiden ja ammattitaiteilijoiden tekemää taidetta. Esillä olevissa teoksissa lasi ja abstrakti ovat läsnä monella tasolla, joko työskentelyn lähtökohtana ja inspiraationa, teoksen aiheena tai ihan konkreettisesti materiaalina.

 

Tiistaina 18.4. Annantalolla käynnistyy Kevätfestari. Annantalon lukuvuoden teema, abstrakti eri muodoissaan, on ollut kantavana teemana festarin osaltakin. Kevään esityksiä yhdistää sattumallisuus – muutos ja tilanteet, jotka vievät meitä suuntiin, joita emme olisi osanneet itse päättää tai keksiä. Festarin nuoret esiintyjät lähestyvät teemoja draaman, sadun, komedian, tanssin, nukketeatterin ja performanssin keinoin. Luvassa on valoa, hämärää & kummallisia käänteitä. Kevätfestarin ohjelmassa on 9 esitystä ja yhteensä 22 näytöstä kaikille kiinnostuneille teatterin ja tanssin ystäville, kaikkiin on vapaa pääsy.

 

Menovinkit:

 

 

Kirjastoissa järjestetään satutunteja ympäri kaupunkia!

 

Töölön kirjastossa kuunnellaan iltasatuja maanantaisin klo 18, Kannelmäen kirjastossa keräännytään satujen äärelle tiistaisin klo 10 ja Oulunkylän kirjastossa sadut heräävät eloon keijuineen ja dinosauruksineen joka toinen keskiviikko klo 17.30. Löydät kaikki satutunnit osoitteesta helmet.fi.

 

 

Uunisaaren silta poistuu käytöstä ja vesiliikenne saareen alkaa

 

Yksi varmoja kevään merkkejä Stadissa on se, että Uunisaaren silta puretaan vesiliikenteen tieltä. Kaivopuiston edustalta Uunisaareen vievä kävelyponttonisilta on ulkoilijoiden käytössä vielä torstaihin 13. huhtikuuta asti. Perjantaina 14.4. silta poistetaan käytöstä ja yhteysvene Kompassitorin ja Uunisaaren välillä aloittaa liikennöinnin lauantaina 15.4

 

 

Seniorisäpinät jatkuvat vielä huhti-toukokuun ajan

 

Myllypuron Liikuntamyllyssä säpinöidään torstaisin klo 9.30–11.30 aina 27.4. saakka, ja Pirkkolassa Pirkkolan uima- ja palloiluhallissa Seniorisäpinät perjantaisin 9.30–11.30 peräti 26.5. saakka.  Eli liikettä niveliin ja hikeä pintaan kaiken kuntoisille senioreille. Seniorisäpinöissä jokaisella kerralla on oma liikuntateemansa ja tunnin alussa ja lopussa yhteiset verryttelyt. Päälle vain sisäliikuntavaatteet ja -kengät.

 

Hinta: 2 € seniorit, 3,50 € aikuiset

 

Lue lisää ja tarkista poikkeusaukioloajat sekä liikuntateemat: hel.fi/seniorisapinat

 

 

Kaupunginmuseon suositut kävelykierrokset ovat taas täällä!

 

Kevään ensimmäinen opastettu kaupunkikävely on torstaina 13.4. klo 17. Kierroksella tutustutaan Katajanokan jugend-arkkitehtuuriin. Lähtö Aleksanterinkatu 16 museon pääsisäänkäynniltä. Kierros kestää 1,5 h ja sen hinta on 11 €. Suosittelemme varaamaan lipun ennakkoon osoitteessa: helsinginkaupunginmuseo.fi/tapahtumat. Samasta osoitteesta löydät kaikki kävelyt. Tervetuloa mukaan!